Usein kysytyt kysymykset

1) ensimmäiseksi se tärkein: Sattuuko osumat?

Juvanmalmin pelikentillä käytetään pienempiä (.50cal) kuulia. Osuman tuntee, mutta se ei satu paljoa.

Normaali värikuula (.68 cal), jota käytetään Sissos Arenalla, kilpakentällä ja vuokrauksissa, sattuu jo jonkin verran. Lisäksi osumista saattaa jäädä mustelmia, etenkin lähietäisyyksiltä.

Jos olet epävarma sattuuko osuma liikaa, valitse .50 cal tai Gel Blaster pelitapahtuma Juvanmalmilla.

2) Saako tapahtumissa nauttia alkoholia?

Alkoholin käyttöä tapahtuman aikana ei ole täysi-ikäisiltä pelaajilta kielletty, suosittelemme kuitenkin juomien jättämistä jälkipeleihin. Parin oluen nauttiminen pelien välissä ei ole ongelma ja polttariporukat ovat yksi iso asiakasryhmämme etenkin kesäisin.

Sissoksella ei ole anniskeluoikeuksia, omien alkoholijuomien tuominen on sallittua. Juvanmalmilla tarjoamme kylmäkaapin niiden säilytykseen. Otathan huomioon nuoret asiakkaamme, joita saattaa pelikentillämme olla päivän aikana useita.

Peliohjaajillamme on oikeus evätä pelaajan pelioikeus, mikäli hän ei ole kykenevä noudattamaan annettuja ohjeita.

3) Voinko tuoda omat eväät?

Kyllä. Omien eväiden nauttiminen on pelipaikoillamme sallittua. Meiltä voi myös vuokrata grillin pelitapahtumaan.

Myynnissä on virvoitusjuomia, mikäli jano pääsee yllättämään kesken pelin.

Paintballkeskuksella on neuvottelutila, minkä voi vuokrata esim. pelien jälkeiseen ruokailuun. 

4) Löytyykö saunaa tai suihkuja?

Meillä ei ole tällä hetkellä tarjota saunatiloja, Juvanmalmilla pääsee kuitenkin virkistäytymään pelien jälkeen suihkutiloissa, jotka on veloituksetta asiakkaidemme käytössä. Tiloissa on hiustenkuivaajat. Oma pyyhe mukaan tai pyyhevuokra 3 €/hlö. Vuokrasaunoja löydät esimerkiksi täältä: http://saunat.co/

5) MILLAISET VAATTEET OTAN MUKAAN?

Sisäpeleihin varustaudu puhtailla lenkkareilla tai sisäkengillä ja pitkähihaisilla ja -lahkeisilla väljillä urheiluvaatteilla (esim. huppari ja college housut). Ulkopeleihin saat meiltä maastohaalarit, joiden alle suositellaan kerrospukeutumista viileämmillä keleillä.

Konalan metsäkentälle mukaan kannattaa ottaa myös tukevat metsässä liikkumiseen soveltuvat jalkineet. 

 Huomaa, että pelatessa voi tulla hiki, joten vaihtovaatteet on hyvä ottaa mukaan.

6) Saanko pelata omilla pelivarusteilla?

Kyllä ja et.

Sissos Arenan ja kisakentän avoimissa peleissä saa pelata omilla pelivarusteilla (.68 cal).

Ohjatuissa peleissä pelataan talon aseilla, jotta varusteet olisivat tasaväkiset pelaajien kesken.

Oman suojamaskin käyttäminen on sallittua, mikäli maskisi on paintball-käyttöön tarkoitettu ja turvallinen käyttää. Suojamaskin pitää olla ohjaajamme mielestä ehjä ja riittävän suojaava.

8) Onko neuvottelutilaa?

Paintballkeskuksella on neuvottelutila, jonka voi vuokrata. Kysy lisää myynnistämme.

Neuvottelutila ei ole äänieristetty, joten muista pelitapahtumista ja Paintballkeskuksen muusta toiminnasta saattaa kantautua ääniä neuvottelutilaan.

Sissos Arenalla Konalassa ei ole neuvottelutiloja.

8) Miten voin maksaa tapahtuman? Käykö liikuntasetelit?

Maksutapoina käy: käteinen, pankkikortti ja yleisimmät luottokortit (Visa, Visa Electron, Mastercard). Otamme vastaan myös liikuntaetuja sovelluksessa ja liikuntaseteleinä (Epassi, Smartum, Tyky ja Edenred/Virike).

Mahdollisesta laskutuksesta tulee sopia aina ennen tapahtumaa.

Ohjatuissa pelitapahtumissa veloitamme yleensä ennakkoon 150€ varausmaksun laskulla. Ennakkolaskun lähetämme sinulle sähköpostin liitetiedostona tai voit maksaa ennakkomaksun luottokortilla tehdessäsi varauksen varauskalenterimme kautta. Ennakkomaksu hyvitetään lopullisesta tapahtumasummasta.

10) Voinko käyttää silmälaseja?

Suosittelemme piilolinssejä, mikäli niiden käyttö on mahdollista, sillä silmälasit saattaa huurtua maskin sisällä. Osa silmälasien sangoista on myös niin leveitä, etteivät ne sovi maskin alle.

Käytössämme on muutamia leveämmän mallisia maskeja, jotka sopivat paremmin päähän silmälasien kanssa. Kysy ohjaajaltamme neuvoa, mikäli silmälasisi eivät sovi maskin alle.

11) Voiko pelata talvella?

Kyllä! Talvella pelaaminen onnistuu mukavimmin Paintballkeskuksen lämmitetyllä sisäkentällä.

Juvanmalmin satama-ulkokentällä voimme järjestää talvipelejä, mikäli säätila sen sallii. n. 5-10 asteen pakkasella pystyy yleensä pelaamaan vielä mainiosti ja kiitos lämpimien taukotilojen, ei pakkasessa täydy ola koko kahta tuntia.

12) Sopiiko naisille tai lapsille? Ikäraja?

Suositusalaikäraja Juvanmalmilla käytettäville .50 cal paineilmamerkkaimille on 12 vuotta, Konalan metsäkentällä pelataan järeämmällä kalustolla, jonka ikäraja on 14 vuotta. Nuorelle paras tapa päästä kokeilemaan paintballia on tiistaisin järjestettävä paintball-koulu.

Meillä on tarjolla myös kevyempiä merkkaimia pelitapahtumiin, joissa halutaan minimoida kipeät osumat tinkimättä pelien hauskuudesta. Gelblaster sopii mainiosti aikuisille tähän tarkoitukseen. Nuorille suunnattuja synttäripaketteja on saatavilla 5 ikävuodesta ylöspäin.

Koulujen liikuntaryhmät ja lasten synttärit ovat hyvin suosittuja tapahtumia, näihin suosittelemme lämpimästi Juvanmalmin pelikenttiä pienemmällä kuulalla. Alle 15-vuotiaan mukana tulee olla huoltaja (1 aikuinen per ryhmä riittää). Koululaisryhmissä luokanvalvoja / opettaja riittää.

13) Peruutusehdot ja yleiset sopimusehdot?

Peruutusehdot lyhyesti:

  • viimeistään 14 päivää ennen tapahtuman alkamista 0€
  • myöhemmin kuin 14 päivää, mutta viimeistään 48 tuntia ennen tapahtuman alkamista maksamalla varausmaksun tai 50% tapahtumanhinnasta (suuremman mukaan)
  • myöhemmin kuin 48 tuntia ennen varausta koko tapahtumahinta

Sopimusehdot löytyy kokonaisuudessaan täältä: https://www.paintballsissos.fi/fi/elamyspalvelut-sopimusehdot (aukeaa uuteen ikkunaan).

14) Lähteekö värikuulien maali pesussa?

Yleisesti ottaen kyllä.

Värikuulien maali on vesiliukoista ja se lähtee normaalissa pesussa pois vaatteista. Vaaleisiin vaatteisiin saattaa jäädä rasvatahran kaltaisia läiskiä ja tummiin vaatteisiin vaaleita läiskiä. Suosittelemme pesemään tahrautuneet vaatteet mahdollisimman pian tapahtuman jälkeen, jolloin maali on vielä ”märkää” ja lähtee pesussa helpommin pois.

15) Meitä on iso ryhmä, saako alennusta?

Mikäli ryhmäkokonne on yli 40 henkeä, voimme sopia pidennetystä peliajasta kaupan päälle. Ota yhteyttä asiakaspalveluumme ja räätälöimme tarpeisiinne sopivan paketin. Meillä on erikokoisia pelikenttiä, joilla olemme järjestäneet onnistuneita tapahtumia niin pienille kuin suurillekin ryhmille.